Coaching palvelut

C.O.R.E. COACHING PALVELUT 

 

Juokseminen on liikunta- ja urheilumuoto, joka on helposti saatavilla kaikille. Huolimatta helposta saavutettavuudesta ja vähäisistä varustevaatimuksista, monet voivat kokea juoksemisen yksitoikkoiseksi ja tylsäksi. Olet ehkä pitänyt kiinni samasta harjoittelumallista tai lenkistä viikosta toiseen, ja motivaatio lähteä seuraavalle lenkille alkaa tympiä. Toiset eivät ehkä koe haasteita motivaation kanssa, mutta tuntevat epävarmuutta siitä, miten heidän kannattaisi laatia harjoitusohjelmansa kehittyäkseen juoksijana, kun taas toisilla ei yksinkertaisesti ole aikaa istua alas ja suunnitella harjoittelunsa.

 

Tiedämme, että monet teistä myös haaveilevat siitä, että voitte jonain päivänä juosta kympin alle 60, 50 tai miksei jopa alle 40 minuuttia tai pystyä suorittamaan koko maratonin tiettyyn tavoiteaikaan. Riippumatta unelmistasi, tilanteestasi tai tavoitteistasi juoksijana – voimme C.O.R.E.:ssa auttaa sinua kehittymään juoksijana suunnittelemalla huolellisesti jokaisen harjoitusviikon, ja esittelemällä sinulle uusia, mielenkiintoisia juoksuharjoituksia. Henkilökohtaiset valmennuspalvelumme ovat saatavilla kolmella kielellä: ruotsi, suomi ja englanti.

 

Henkilökohtainen valmennus – Vie juoksusi uudelle tasolle!

Henkilökohtainen valmennuksemme perustuu täysin juoksijan omiin tarpeisiin. Riippuen siitä, miten haluat kehittyä juoksijana, räätälöimme sinulle ohjelman 1 kuukaudesta 3 kuukauteen tarpeidesi mukaan. Voimme myös suunnitella 6–12 kuukauden ohjelmia. Henkilökohtaisen valmennuspalvelumme hinnoittelu perustuu seuraaviin tekijöihin: fyysisten/virtuaalisten tapaamisten määrä kuukaudessa, valmennettavan tavoite juoksun suhteen, sekä kuinka yksityiskohtainen harjoitussuunnittelu ja seuranta tulee olla. Valmennuksen laajuudesta riippuen henkilökohtaisen valmennuksemme hinta vaihtelee 89 euron ja 119 euron välillä kuukaudessa (sis. alv).

Henkilökohtainen valmennus – Meidän kaksi konseptiamme:

1) JOY OF RUNNING – Online

  • 89 EUR 1 kk (sis. alv)
  • 249 EUR 3 kk (sis. alv)

 

Sisältö:

– Alustava kartoitus valmennettavan lähtökohdista ja hänen tavoitteistaan ​​- Kyselylomake lähetetään valmennettavalle täytettäväksi ja tarkistettavaksi C.O.R.E. -valmentajien toimesta.

– Kuukausiohjelma: Kartoituksen perusteella laadimme kuukausiohjelma, joka sisältää viikoittaisia harjoituksia, lepopäiviä, ehdotuksia vaihtoehtoiseksi harjoitteluksi ja merkityt avain- tai laatuharjoitukset. Ohjelma toimitetaan valmennettavalle viikon kuluessa lomakkeen lähettämisestä C.O.R.E. tiimille. Yli kuukauden kestäville henkilökohtaisille valmennuksille valmennettavalle annetaan uusi ohjelma loppuvan kuukausiohjelman viimeisellä viikolla.

– 1 x 30 minuutin alustava keskustelu (virtuaalinen/puhelin) valmennettavan ja C.O.R.E.-valmentajan kesken kuukausiohjelman ja sen rakenteen läpikäyntiin.

– 1 x 30 minuutin seurantakokous (virtuaalinen/puhelin) valmennettavan ja C.O.R.E.-valmentajan kesken kahden viikon kuluttua uudesta kuukausiohjelmasta – mahdollisuus antaa palautetta ja muokata ohjelmaa.

– Jatkuva seuranta (1 kerta/viikko) jossa C.O.R.E.-valmentaja kommentoi valmennettavan harjoituksia Stravan tai jonkun vastaavan treenisovelluksen kautta.

2) BOOST MY RUNNING – Online + yhteiset harjoitukset

  • 119 EUR 1 kk (sis. alv)
  • 339 EUR 3 kk (sis. alv)

 

Sisältö:
– Alustava kartoitus valmennettavan lähtökohdista ja hänen tavoitteistaan – Kyselylomake lähetetään valmennettavalle täytettäväksi ja tarkistettavaksi C.O.R.E. -valmentajien toimesta.
– Kuukausiohjelma: Kartoituksen perusteella laadimme kuukausiohjelma, joka sisältää viikoittaisia harjoituksia, lepopäiviä, ehdotuksia vaihtoehtoiseksi harjoitteluksi ja merkityt avain- tai laatuharjoitukset. Ohjelma toimitetaan valmennettavalle viikon kuluessa lomakkeen lähettämisestä C.O.R.E. tiimille. Yli kuukauden kestäville henkilökohtaisille valmennuksille valmennettavalle annetaan uusi ohjelma loppuvan kuukausiohjelman viimeisellä viikolla.
– 1 x 30 minuutin alustava keskustelu (virtuaalinen/puhelin) valmennettavan ja C.O.R.E.-valmentajan kesken kuukausiohjelman ja sen rakenteen läpikäyntiin.
– 2 x 60-75 minuutin yhteiset juoksuharjoitukset (keskiössä juoksutekniikka ja viikon laatutreenin suorittaminen).
– 1 x 30 minuutin seurantakokous (virtuaalinen/puhelin) valmennettavan ja C.O.R.E.-valmentajan kesken kahden viikon kuluttua uudesta kuukausiohjelmasta – mahdollisuus antaa palautetta ja muokata ohjelmaa.
– Jatkuva seuranta (1 kerta/viikko) jossa C.O.R.E.-valmentaja kommentoi valmennettavan harjoituksia Stravan tai jonkun vastaavan treenisovelluksen kautta.

 

Laskutus:   Sopimuksen mukaan (kuukauden ohjelmat laskutetaan yhtenä eränä).

Maksuvaihtoehdot:   Verkkopankkisiirto, luottokortti ja liikuntaedut (ePassi, Smartum & Edenred).

  

 

C.O.R.E. SPORTS & EVENTS 

Creator of Running Experiences

 

Business ID: 2837108-1

Finland

 

info@coresportsevents.com

Contact us / Kontakta oss / Ota yhteyttä

 

Josefin Sjölind-Kohtamäki

+358 50 347 3315

josefin@coresportsevents.com

 

Björn Sandler 

+358 50 531 0380

bjorn@coresportsevents.com

Copyright © 2021. C.O.R.E. Sports & Events. All rights reserved.